Oletko koskaan kohdannut ihmisen, johon on vielä alkututustumisenkin jälkeen vaikea luottaa? Joka on niin erilainen, ettet vain pysty rentoutumaan hänen kanssa ollessaan. Kun luottamuksen tunnetta ei vain ole... vai onko?

Entä jos epäluottamuksen takana onkin vain ja ainoastaan yksi ja ainoa ihminen - minä itse.

On luonnollista, että vertaamme uusia ihmisiä jo vanhoihin tuttuihin; etsien uudessa ihmisessä piirteitä, jotka ovat jo tuntemissamme ihmisissä tunnistettavissa. Huomaankin, etten pysty rentoutumaan ihmisen kanssa, joka muistuttaa jollain tapaa negatiivisesta ihmissuhteesta. Yleistä, mutta silti niin harmillista.

Uusin tilanne minulle oli, kun kohtasin ihmisen, jollaista en ollut aikaisemmin kohdannut. Suoraan sanottuna sellaisen pulmusen, jota ei vain voi kategorisoida millään tavalla. Aivan ihastuttava ihminen kertakaikkiaan, mutta joka on positiivisuudessaan niin ylitsevuotava, että ajatuksenjuoksuni lähtee tahtomattani miettimään tarkoitusperiä.

Kun luottamuksen tunnetta ei ole - on aika siirtää katse toisesta ihmisestä omaan itseensä.

Entäs minä? Olenko minä oma itseni, helposti lähestyttävä ja avoin toiselle ihmiselle? Rento, hyväntuulinen ja luotettava?

Olenko minä toisen luottamuksen arvoinen?

Osaanko kunnioittaa toisen erilaisuutta?